sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Avaruudessa tavattava olio


(Vuokko Lehmuspuistolle)


Heti kuolemasi jälkeen minä näin sinut pienenä kultaisessa valossa olkihattu päässäsi kyykistyneenä kiviesi ääreen. Olit kaukana.

Unen ja valveen rajamailla ilmestyit sänkyni viereen. Sinulla oli musta pitkä takki, hiukset taakse kammatut. Sinä hymyilit niin kuin aina, kun hymysi ulottui silmiisi asti. Sinä pidit kädestä minulle tuntematonta pientä poikaa.

Minä huusin nimeäsi.

Jälkikuva palaa mieleeni aina kun tahdon.

Mutta vieläkään en tiedä, olitko sinä avaruudessa tavattava olio.

Yhdeksän kuukauden kuluttua tyttäresi synnytti pojan. Hän on. Hän on avaruudessa tavattava olio.

Kolmas oli uni. Sinun ruutupaitasi riippui minun vaatekaappini rekissä. Mieli oli taipunut menetykseen.

Nyt lähetät minulle terveisiä valosta.

Tänään värisi on heleänkirkas oranssi, elinvoiman ja päättäväisyyden väri, auringon symboli.

Annoit minulle rohkeutta ja voimaa, uusia ajatuksia.

Nyt tiedän, olet avaruudessa tavattava olio.


☆ Kaija Olin-Arvola

"Yksi filosofiamme häpeätahra on se ... että ulkopuolellamme olevien olioiden olemassaolo ... täytyy hyväksyä pelkästään uskon varassa, ja että jos jotakuta huvittaa epäillä niiden olemassaoloa, me emme pysty asettamaan hänen epäilyjään vastaan mitään tyydyttävää todistusta."

Immanuel Kant, Puhtaan järjen kritiikki, toisen painoksen esipuhe.

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Peili


Peilin läpi takaisin kauheaan, kylmään, mustaan käytävään.

Kärsimys.

Kuolema.

Hän on mennyt. Hän on poissa.

Hän on lähellä kaukana.

Hän näytti nukkuvan eikä hänen poskellaan ollut edes kyyneltä. Sileä poski kuin lapsen. Poissa suru ja tuska, pelko ja ahdistus.

Ehkä hän vain sai tarpeekseen. Ehkä halusi vain pois. Ehkä ei jaksanut eikä tahtonut.

Ehkä liikaa zeniä, ehkä liian vähän. Ehkä hänelle ei ollut mitattu enempää elämää

Kun hän eli, hän oli elämän lapsi. Nyt hän on ikuisesti kokonaan minun, kunnes kuolema meidät yhdistää.

Kun ihmiseltä viedään kaikki, käteen jää vain nälkä. Kun ihmiseltä viedään kaikki, ihmisestä tulee mykkä.

Kun ihmisellä ei ole työtä, tulee hiljaista. Niin hiljaista, että voi kuulla, kuinka pöly laskeutuu ja siihen jää hämähäkin jälki.


☆ Kuva: Iiro Arvola

☆ Runo: Kaija Olin-Arvola

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Miksi ihmiset pelkäävät puita?



Miksi ihmiset pelkäävät puita?

Niiden tehtävä on kasvaa ja tuulla. Puut hengittävät puolestamme.

Aika on ikuisuuden pyörivä kuva.

Kellot mittaavat ikuisuutta myös seistessään. Miksi sinulla on paljon kelloja, kysyy lapsi. Juuri siksi, minä vastaan.

Kunnes katoavat niin kuin kaikki muukin. Tomu, tuhka ja toukka

Jos ihminen tuntee olevansa enää vain lihaa ja verta, on henki jo kuollut.

Kun hän kuoli, myös ruumis jätti hänet.

Toukka tunki silmään. Taas toukka.

Katson maisemaa. Illan melankoliaa.

Joka päivä putoan syvään suruun kuin kylmään, mustaan kaivoon. Uudestaan ja uudestaan.

Odotan yötä ja unta.

Pakoa.

Poistumista.

Katoamista.

Unohdusta.

Aina ei pitäisi totella.

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Paha


Paha tulee luvatta, 
ei kysy mieltä tullessaan.
Särkee ikkunat ja paiskoo
ovet saranoiltaan.

Se kiskoo kaiken juuriltaan, nostaa vuoret taivaisiin
syöksee vedet kanjoniin.

Tulisin silmin polttaa ja kaataa kaiken vihoissaan.
Tuho on sen toinen nimi.

Mutta vaikka malja särkyy,
sen sisältö säilyy ikuisesti, äärettömästi, ajattomasti ja tahtomattomasti.

Paha on kuolema.
Se kun tulee viimeiseksi.

Ennen sitä on elettävä.


☆ Kaija Olin-Arvola

Pako



Joka puolelta huokuva kylmyys.

En voi karata muistoilta.
Ne piirittävät 
minut kuin hyttyset.

Peltoja. Peltoja.
Loputtomiin peltoja.

Savesta ja laastista
muotoiltuja enkeleitä, jotka jo halkeilevat ja murenevat.

Erakoituneena ja yksinäisenä

unohdettuja katuja,
jotka päättyvät tyhjyyteen.

"Nuorena luulee 
tulleensa hyljätyksi.
Vanhana tietää
päässeensä pakoon."


☆ Kaija Olin-Arvola
☆ Kuva: Alpo Jaakola

Ruusun Nimi


Ruusun nimi

Etsin valosta.
Etsin pimeästä.
Etsin pimeästä valosta.

Tässä on piste.

Tästä alkaa minun finis Africaeni.

Se vetää tuntemattomaan kuin smaragdi: toivon, mietiskelyn ja puhtauden kivi.

Tonavalla laivat kuljettavat houkkia pimeään. 

Valaat pakenevat rannoille meren melua.

Omne animal triste post coitum.

"Entinen on ruusu, josta on jäänyt vain nimi, meille jäävät vain nimet."

Kuolema on kulkijan päämäärä: lepo ja vapaus. 

☆ Kaija Olin-Arvola

☆ Kuva: Iiro Arvola

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Vuosi 1983

Tammikuu 1983


"Kuolema ei meitä liikuta: kun me olemme olemassa, ei ole sitä, kun se on olemassa, ei ole meitä."

Epikuros







2.1.1983

Vuosi alkoi vetisenä. (Aattona koppa kaljaa.)

Lämpöä +3 astetta.
Lampaat eivät ole alkaneet poikia.

Eilen alkoivat Pirpana ja Peppeli vasta tosissaan seurustella. Eli karitsoita tiedossa vielä toukokuun lopullakin.

Eilen oltiiin Karjalohjalla. Immoset alkoivat ihastella suurlähettiläs Vanamon poikaa, lentokapteenia ja hänen vaimoaan, kuuden lapsen kotiäitiä. On niin tasapainoinen pari kuulemma.

Vaan jos tässä maailmantilanteessa säilyttää hermonsa ja tasapainonsa, täytyy olla joko hullu tai uskovainen tai hyötyä tästä järjestelmästä niin paljon, ettei ole rahahuolia, on rahaa ja varallisuutta ja että lisäksi on itsellä ollut turvattu ja hyvä, huoleton lapsuus tai sitten osaa vain hemmetin hyvin teeskennellä, esittää ja pitää pokkaa ulospäin, elleivät sitten arvion tekijät ole erehtyneet tai täysin sokeita.


Ja tänäkin vuonna olen huolissani eläimistä. Viime yönä näin sellaisen unen, että ruokin ja ruokin eläimiä. Minulla oli vieläpä sikoja ja ne söivät valkoisia jauhoja. Ja kanat karkasivat, kun etsin niitä kiinni ja panin tarhan luukusta sisään, ne nokkivat ja nokkivat ja olivat liian tietoisen vastahakoisia.

Yhtkkiä olin Leningradissa ja etsin kirjoja Iirolle ja Pekan Mikolle, muuta sitten kauppa osoittautuikin kirjastoksi.

Minun piti myös tuoda elukoille vettä. Joukko poikia yritti auttaa. Yhden päälle kaadoin vahingossa vettä. Onneksi kaveri ei suuttunut, vaikka aluksi näytti siltä.

Sitten menin vaatekauppaan etsimään Iirolle tuliaisia, mutta ei ollut mitään sopivia pojan vaatteita siellä, ei housuja eikä takkeja.

Harmittelin sitä, etten ehtinyt lelukauppaan. Soitin kotiin, etten kerennyt tulla puoli kolmen junassa, koska en halunnut niin pian kotiin. Tulisin vasta kolmen junassa, joka myös kulki hitaammin.

Kotona oltiin vihaisia ja aloin pelätä, että myöhstyn kaikista junista. Kiirettä piti ja siihen heräsin.

Iiro huuteli sängyssä: "Anna pulli. Anna pulli."


3.1.1983, maanantai.

Lampaat eivät aiokaan poikia.



Yksinäiset päivät alkoivat.

Vähän pakastaa. Aamulla oli kaunista, kun kuu paistoi. Melkein keväistä.

Kävin Mailan luona kahvilla. Pitäisi soittaa Hellelle.

On jotenkin niin olemattoman saamaton olo; sellainen pitäisi - pitäisi - olo.

Pitäisi kirjoittaa se Karkkilan Seudun juttukin valmiiksi ja panna kuntoon maatalouden kirjanpito ja laittaa ruokaa ja sitä ja tätä.

Mutta silmiä niin kirvelee ja päätä painaa. Iiro soittaa huuliharppua ja touhuaa, mutta ei anna olla rauhassa, jos vaikka yrittäisi lukea.

Nyt kiipeää hellalle ja alkaa etsiä jotain vehjettä, jolla voisi kuoria omenaa, jota ei kuitenkaan aio syödä. Kunhan leikkii.




Aurinko on tänään jo vähän paistellut, mutta taivaalla on silti synkähköjä pilviä ja sään perusilme on alakuloinen.

Mailan kanssa naurettiin, että jos minä voitan arpajaisissa 50 000, niin lähdetään pariksi viikoksi huvittelemaan. Tullaan kotiin hatut vinossa kassit kilisten ja sanotaan, miten helvetissä täällä näin sekaista on, paskaämpärikin tyhjentämättä.

Anja on käynyt lääkärissä ja rytmihäiriöitä aiheuttavan anemian lisäksi on suolistosta löydetty jotain utoa.

Niin paljon on ollut viime aikoinaa surua ja sairautta, että ajatus kaiken turhuudesta vaivaa lähes lakkaamatta.

Öisin olen ahdistunut, kun herään.

Järvisen Jussin sepustuksen sain luettua tänään. Jos uskaltaisi voisi hyvin väittää, että koko juttu on pelkkää huijausta, mutta ei voi, kun kaikelle yrittää etsiä edes jonkin mielen. Uskoa järjen olemassaoloon järjettömässäkin.

4.1.1983 tiistai

Karkkilan Seudun juttua tehdessä huomasin taas kerran, miten hyvä ohje on: Kill yours Lieblings; alkukappale pois, loppukappale pois ja hyvä tulee.

 

Meidän pieni poikamme on oppinut huijaamaan. Tänään hän laittoi kamarin oven kiinni ja kysyin, miksi, oli vastaus: "Ettei lämpyset mene harakoille." Sitten levysoittimen kimppuun. Näin. Mitenkähän kauan tätä kestää. Illalla Iiro riehui kymmeneen ja aamulla ollaan pahantuulisena ylhäällä jo seitsemältä.

Hikmet väitti tuntevansa yksinäisyyden kaikki lajit. Niin minäkin. Sen lisäksi tunnen vielä ahdistuksen kaikki lajit ja masennuksen monissa eri muodoissa. Pahin ahdistuksista on se, joka vaeltaa vatsassa ja kuristaa kurkkua. Kyyneliin asti se ei yllä, mutta kädet se saa vapisemaan ja samat väristykset aaltoilevat kaikkialla, jopa ympärillä.

Varjot tummenevat ja kaikki äänet tekevät melkein kipeää.

Itkettäisi, itkettäisi, mutta tuskin jaksaa edes huutaa.

Yksin tahtoisi olla, edes vähän aikaa rauhassa ja omissa oloissa, vaikka nukkua.

Unto-kissa on taas kadonnut. Näinkö pian se sai meistä tarpeekseen.


Levysoitin on kunnossa ja nyt pitää kuunnella Pikku Marian eläinlauluja uudelleen ja uudelleen.

Nyt yritän kirjoittaa joka päivä mahdollisimman paljon, sillä totta on myös se, että jos pitää pitkiä pausseja, sujuu kaikki aluksi pitkään vain vaivoin ja kankeasti.

Luin aamulla Henrik Tikkasen Toscanalaista hymyä. Se mies osaa kirjoittaa ja piirtää kuvia; osaa käyttää kynää.

"Ritarien tilalla ovat nyt terroristiryhmät, ja heidän väkivallantekonsa ovat yhtä epäritarillisia kuin ritarien ja yhtä mielettömiä."

"Jimmy Carter ei loskaan panisi veljeään Billyä sähkötuoliin. Enintään hän voisi Harry Trumanin lailla paiskauttaa muutaman atomipommin niiden niskaan, jotka ovat kohdelleet hänen veljeään epäinhimillisesti."

"Tämän hetken hallitsijat yrittävät kaikin voimin antaa sen vaikutelman, että he ovat aivan tavallisia ihmisiä, mikä on täysin tarpeetonta."

6.1.1983

Eilen Iiron Panduli synnytti yhden karitsan. Pieni se on, mutta pirteä. Annoin sille nimeksi Ilona.

Tietoisku: Tiesittekö, että tupakansavu on vaarallista.

8.1.1983 lauantai

Kun tietää mitä tahtoo ja toimii sen mukaan, ei tarvitse itkeä.

12.1.1983 keskiviikko

Eilen Musta-Panda synnytti kaksi karitsaa Karin ja Kaisan.

Heluna yllätti ja teki kolmoset: Teepeen, Munnin ja Mannin. Teepee on musta ja kaunis. Heluna synnytti hitaasti ja minä ennätin jo tunnustelemaan. Toivottavasti ei tule mitään tulehdusta, kun työntää kätensä lampaan kohtuun. On kuin työntäisi kätensä avaruuteen.

Joka ei pidä eläimistä ja vihaa vanhuksia tuskin pitää lapsista, vaikka niin väittää.

Rusko synnytti tänään Nellan ja Nekrun, molemmat mustia.


Kuulin tänään ensimmäistä kertaa taas talitiaisen laulavan, mutta vain tit-tyy, tit-tyy.

17.1.1983 maanantai

On satanut lunta, mutta vielä on lämmintä. Valkoinen kukko sairastui ja kuoli.

Tämään Helle siirrettiin Nurmijärven sairaalaan.

Eilen käytiin katsomassa Neukkutaiteen näyttelyä Helsingissä.

Eilen illalla kävivät Havusillan Onni ja hänen vaimonsa kylässä yllättäen.

Minulla oli kova hammassärky.

21.1.1983 perjantai

Kemppinen varastanut minun juttuni omiin nimiinsä.

Pudotin kirjoituskoneen.

Ajoin auton ojaan. Ja sitä myöten on kaikki päin helvettiä.


Iiro yritti tänään ensimmäisen kerran hiihtää. Tehtiin yhdessä lumiukko. Kun saatiin se valmiiksi hän huusi: "Mä en haluu tota. Mä en haluu tota." Ja se piti rikkoa.

Viime yönä pakkanen kipusi lähelle kahtakymmentä, mutta nyt on taas nollilla. Aika paljon on satanut lunta. Mutta vähän aikaa taivas melkein selkeni, kävi kova tuuli ja oli kuin olisi ollut kevättä ilmassa.

"Kuvitella miten valtava edistysaskel otettaisiinkaan yhdellä kertaa, jos ihmisten välillä vallitsisi ehdoton totuudellisuus! Miten nopeasti maapallostamme tulisikaan paratiisi!"

Auguste Rodin.

"Paratiisi, jonka junat ovat sivuuttaneet on luomisen lähde. Siitä voi tulla kannustin koko eliniäksi. Sinun on itse rakennettava maailmasi, missä voit hengittää ja olla vapaa."

Runoissa kukkii omenapuu, Marianne Ahrne

23.1.1983 sunnuntai

Pantiin Peppeli karsinaan.
Aurinko paistaa ja pakkasta on viisi astetta.

Eniten vituttaa tällä hetkellä varkaat, epärehelliset kierot ihmiset ja ne, jotka ei ota kantaa. Olemalla ottamatta kantaa luikuroidaan tekopyhän naamion takana ja pannaan muut tappelemaan ja hoitamaan asiat.

25.1.1983 tiistai

Iiro on tehnyt lauluja. Tänä aamuna: "Soli kettu. Soli kettu, joka maisteli viiliä." Ja siinä oli nuottikin.


Joulun alla syntyi tällainen:
"Joulupuu on rakennettu, mistä tulee hiiri."

Muuten kaikki laulutkin alkavat jo mennä ihan oikealla nuotilla.

Muutenkin Iiro on oikein viisas, hellä ja mukava poika; jakelee haleja ja pusuja ja anteeksipyyntöjä ja hyviä oivalluksia. On joskus vähän kuriton, mutta siihenkin on aina omat syynsä.

Jo ennen joulua Iiro kysyi:  "Äiti kuule, mistä minä olen tullut."

Varsin suuret ja vakavat asiat vaivaavat pientä miestä ja mieltä. Minulla vain tahtoo olla liian kiire ja liian paljon hommia.

Helmikuu 1983


1.2.1983

Nyt tulivat pakkaset, lähes 20 astetta. Tuntuu niin kovin kylmältä, kun ei ole tottunut.


Kari ajoi huomaamattaan töihin lähtiessä keskiviikkona Misun yli ja minä vein sen Sumperin papalle lopetettavaksi, kun en itse kyennyt.

Munista tuli viime kuussa 2640 markkaa. Jää siitä jotain käteen.

Lauantaina tuli Reima ja ajettiin oljet kotiin. Osa niistä oli vain ehtinyt pilaantua. Sääli. Muutenkin on ollut kaikenlaista harmia. Toivoa sopii, että onni taas vihdoin kääntyisi.

2.2.1983

Pakkaset vain jatkuvat. Kylmä on. Miten käy kanojen. Kirjoitin tänään sen ompelukonejutun. Iiro nukkuu. Kissa nukkuu ja minuakin nukuttaa.


Kummallista on se, miten ne jutut sitten aina lopulta syntyvät, vaikka alku ottaakin koville.

4.2.1983

Ja pakkaset jatkuvat. Aamuisin on ollut 20 astetta.

Eilen jäin autolla kiinni navetan eteen ja kaivoin sitä ylös kaksi ja puoli tuntia.

"Jos joku kohoopi heistä, sen he iskevät iäksi,
riemuitsevat rinnassansa:
ollut meitä ei parempi."

Eino Leino

Minä näin puun, kaikkia
      muita suuremman,
täynnä kultaisia 
          käpyjä;
minä näin suuren kirkon
        ovet avoinna
ja jokainen kirkosta tulija
      oli kalpea ja voimakas
ja valmis kuolemaan, 
minä näin naisen joka
      hymyillen, kasvot maalattuina
heitti arpaa onnestaan
ja näin miten hän hävisi.
Piiri on vedetty kaiken tuon ympärille
eikä sen ylitse astu kukaan.

Edith Södergran

7.2.1983 maanantai

Ja pakkaset jatkuvat, liki 20 öisin.


Iiron uusi laulu oikein nuotissa: 
"Pieni harakka
asui lämpöisessä talossa.
Se oli pieni harakka."

Kysymykseen, kuinka vanha sinä olet, Iiro vastasi "pienivuotias". 

Yhdelle kukalle kirjassa hän antoi nimen Vihtorinkukka.

Tuhka on Iirolle tulimultaa.

9-10.2.1983 keskiviikko ja torstai

"Ja jos alistuu siihen, mitä vihaa ja halveksii, niin sitä muuttuu itsekin samanlaiseksi kuin se mitä halveksii...
Ainoa, mitä lapset pitää opettaa pelkäämään on omatunto. Se pelko on rohkeaa pelkoa, jos niin voi sanoa. Kun lapset kasvavat aikuisiksi ja elämä opettaa heille pelkurimaisia pelkoja, niin he törmäävät siihen rohkeaan pelkoon kuin kiveen ja perääntyvät"

Nikanor Sergejevitš
Jevtušenko

Marjamaat

14.2.1983 maanantai

On kaunista ja aurinkoista. Pakkasta vähän toistakymmentä astetta.

Una poiki eilen. Kaksi pientä tuli, Hilu ja Vilu kylmille pahnoille.

Uusi kuu on syntynyt, voisi alkaa jotain istutella. Jotain tekisi mieli taas.



Aika vain kuluu niin kauhean nopeasti, eikä millään ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi.

Täysin hullua on sitten vielä se, että odottaa tulevaa aikaa, kesää. Jotenkin tämä talvi on ollut vain kovin raskas jaksaa. Lumi ja kylmä väsyttävät kaiken muun lisäksi. Johtuneeko suurimmaksi osaksi lampaiden poikimisesta pahimpana
mahdollisena ajankohtana vai mistä. En tiedä.

No joka tapauksessa ensi viikolla alkaa Karin talviloma.

15.2.1983

"Tosin munat olivat todella suurenmoisia - maalaismaisen kookkaita - ja - mikä tärkeintä - eivät lainkaan epäilyttävän valkoisia kuin juuri hautomosta tulleita, vaan niihin oli tarttunut olkia ja kananlantaa."

Jevtušenko, Marjamaat

Ilma harmaantunut. Toivottavasti lämpenee.
"Viksulla on pierunuolu", sanoi Iiro. ( Pahalta haiseva kieli.)



16.2.1983 keskiviikko

Minun lapsuuteni oli kuin myöhäiskesän pitkien varjojen ahdistama iltapäivä. Tai niin kuin sydänkesän liian kuuma ja tukahduttava keskipäivä. Tai niin kuin maaliskuun kylmä sumuinen iltapäivä tai talven harmaa pakkaspäivä kuin leuto sumuinen syysilta tuulinen ja sateinen.

Ilma on vieläkin kirkas. Pakkasta kuusi astetta. Mutta taas on luvattu kylmenevää ja tuuli on kovin raaka.

Luulen että lapsuudestani minulle on jäänyt mieleen vain yksi ainoa kasteinen kesäaamu, kun aurinko nousi kirkkaalle taivaalle ja linnut lauloivat ja kukat tuoksuivat ja heinäsirkat soittivat eikä kukaan ollut vihainen eikä mitään tarvinnut pelätä.

Paljon vaikeampaa kuin tapahtumien kuvaaminen on kuvata tapahtumattomuutta, sitä kun mitään ei tapahdu. Se kuitenkin on tärkeintä, ratkaisevinta.

Surun siirtäminen paperille on yhtä vaikeaa kuin varjon vangitseminen.

17.2.1983 torstai


"Isi on töissä. Mää pirän äitist huoleesti", sanoi Iiro.

Saman Iiro kirjoitti vetämällä vihkoon pitkän pystysuoran viivan.

Vain pari astetta pakkasta. Mennään kerhoon.

21.2.1983

I
Kananmunajuttu Jevtušenko. Erilaiset munat ja kanojen kasvattaminen. Kananhoitokirjasta suhtautuminen kanoihin ennen.

II
Luonto.
Alkuun lammasjuttu. Nälkä. 10 myyttiä nälästä.

Maaheimon lehmä synnytti kolme karitsaa ja sitten pirulainen puski yhden kuoliaaksi. Semmoista se. Kylmää ja kirkasta aina vain.

III
Maamies ja työmies.

IV
Luonnolliset ja epäluonnolliset asiat sekä lasten kasvatus.

Maaliskuu 1983


1.3.1983 tiistai

Taas on ollut kylmää. Tänään vielä aamulla 23 astetta. Hui saatana. Tulisi kevät. Karin talvilomakin meni taas yhtä nopeasti kuin aina ennenkin plus, että Ismo ja Maire olivat meillä kolme päivää.




Erinomaisen hyvä ihminen ei ole erinomaisen hyvä, jollei hänen taustaltaan löydy "kurjia".

3.3.1983 torstai

Vieläkin vain on öisin kylmää. Päivisin on kyllä lämpimämpää, mutta ei yllä plussan puolelle asti.

Lampaatkaan eivät ole enää karitsoineet. On ollut jo melkein kahden viikon tauko. Joka aamu jännittää, onko yöllä sattunut mitään. Onneksi ei.

Toivottavasti karitsoivat loputkin pian, toivottavasti päivällä.

Aamulla, kun Kari lähti töihin, minä jo säikähdin, että on taas tullut reissu minkkitarhalle, kun hän ajoi auton navetalle. Haki 
onneksi vain vasaran. En tiedä, mihin sitä tarvinnee.

Kohta olisi taas lähdettävä ruokkimaan elukat, mutta Iiro nukahti uudelleen, eikä ihme, sillä tänään herätys tuli jo viideltä. Oli unessa ollut paha viiva taivaalla.

Talliin minulla ei ole enää asiaa kuin kepakon kanssa, sillä vihainen kukko on tosissaan päättänyt selvitä minusta.

Jatkuvasti se on kimpussa, yrittää koko ajan ylemmäs ja ylemmäs, silmille vissiin. Kummallinen eläin, selvästi toisille kukoille hävinnyt ja sitten yrittää vielä isompaa. Jonain kauniina päivänä se koituu sen turmioksi. Jonain päivänä kepakko heilahtaa, mutta ei vielä.


Sitten ei viidestä kukosta ole enää jäljellä kuin kaksi. Kaksi olen antanut pois lahjaksi. Mooses-kukon minä myin, mutta kun ei tultu hakemaan, elelee se yhä ihmekanan kanssa omassa häkissään. Ihmekana muni joka päivä munan, vaikka pakkasta oli toistakymmentä astetta. Siitä sen nimi.

Nyt se pitää taukoa. Pitäköön, kun Mooseskin loukkasi jalkansa. Jäi raukka kiinni orteen roikolleen. Ei tiedä tuleeko koskaan kuntoon, mutta ei viitsi enää kepakkoakaan antaa.

Tallia meillä sanotaan talliksi, koska siellä on joskus ollut hevonen. Meidän tallissa on seitsemän kirjavaa vuorikanaa ja niille kukot.

Eilen käveltiin Iiron kanssa hakemaan posti ja juoksutettiin samalla Viksua. Kävellessä ajattelin, että nyt jo neljättä vuotta samaa tietä kävelen, ja hyvä on kävellä.


Ajattelin vielä, että vaikka eläimistä ei paljon tulekaan, tästä minä elämiseni rakennan.

Jostain oli eilen jäiselle rapulle lentänyt pieni kiiltokuvaenkeli.

"On rasittavaa yrittää olla oma itsensä."

Jörn Donner, Itsenäisyyspäivä

5.3.1983

Eilen Iiro pomppi tyynyjen päällä. Ja kun hän sitten kierähti selälleen lattialle ja alkoi potkia, hän sanoi: "Nosturin moottori ei käy, valot vaan vilkkuu."

8.3.1983

Olin eilen Lyytin runoillassa.

Eeva Liisa Manner edustaa subjektiivista idealismia, jossa näkyy ainakin Platonin vaikutus.

Runojen ymmärtäminen tapahtuu oivaltamisen tasolla. En ole vielä opinnoissani niin pitkällä, että käsittäisin hänen ajatustensa kulun loppuun asti. Mutta sen olen ymmärtänyt, että hänen runoissaan on paljon pohtimisen arvoista.

Ymmärtäminen voi olla vaikeaa myös siksi, että lähtökohtani on ollut materialistinen ja marxilainen.

Mutta vanhemmiten kulmat ovat muutenkin pyöristyneet. On alkanut tajuta, että voi olla niin, mutta voi olla toisinkin.

Aikoinaan omat filosofian opintoni meinasivat loppua siihen, että pidin typeränä kysymystä, onko maailma olemassa vai ei ja miten.

Yksinäisyys ei ole tila. Se on tunne: kaipaus.

Yön musta syli odottaa.
En suostu sille.
Haluan jäädä valoon.
Pelkään maailman katoavan.

Pelkään kadottavani maailman.

18.3.1983


Joku saattaa tykätä sitkeistä pihveistä ja palaneista pullista.

Nainen on se joka on aina paikalla tai päinvastoin.

20.3.1983 sunnuntai

Käytiin lentoasemalla syömässä. On lämmintä ja aurinkoista. Eilen Kari tappoi kaninpoikaset. Hui.
Pirpana ei ole vieläkään poikinut.

22.3.1983

Eilen metsän takaa nousivat tummat pilvet ja Iiro huusi rappusilla: "Katso isi! Ilma saastuu!"

23.3.1983

Iski flunssa.


Iiro sanoi: " Minä menen tänne kissan portin taakse, ettei sotilas tule ja hakkaa minua poikki." Ja piiloutui lämpöpatterin taakse.

28.3.1983 maanantai

On satanut lunta ja ollut harmaata. Tänään luvattiin vähän kauniimpaa ja lämpimämpää ja jo on aikakin.

Vitsikästäkin on; rahat on ihan loppu. Kahteen viikkoon ei ole tiedossa pennin persettä. Itkettää.

30.3.1983 keskiviikko

Vietiin Bluupertti remonttiin. On niin ankeaa ja harmaata. Luntakin sataa aina vain. Mahtaako kevät tullakaan. Iiro nukkuu. Minuakin nukuttaa, mutta ei saa nukutuksi.

Huhtikuu 1983


1.4.1983

Pitkäperjantaina Pirpana synnytti kaksi karitsaa. Toista se hylki alusta asti, mutta ei antanut toisellekaan ruokaa. Niin että meillä on nyt kaksi tuttipullokaritsaa. Sillä lailla.

Mielettömyyksiä

Sähköpotkukelkka
Sähkökampa
Videopää
Muoviaurinko
Puhallettava kuu
Harri Holkerin näköispatsas
Kertakäyttöraha
Nollaraamattu
Elektroninen silmänpalvoja
Viinapyssy
Musta nappi, jota painamalla ei tapahdu yhtään mitään
Kretuliini attaseasalkku
Kertakäyttöinen ydinvoimala
Muovitunteet
Monitoimiarkku
Kesäkarvalakki
Nyloninen munanlämmittäjä
Pesusaapas
Marsipaaninenä
Automaattinen kissa
Empaattinen nappi
Muovimuistelmat
Videoilta
Kertaelämä
Konekohtaamo
Epäsyntyminen
Synnytyslaitos

Hullujenhuone
Kehohautaamo
Kansanpieru
Hevoslehmä
Äärihiljainen
Hajanauru
Hajapieru
Vennamonkusema
Jouluhallitus
Juhannusmaa
Epäkelvollinen kelpoministeri
Uppo-laki
Kertopieru
Tekotauko
Keskihumala
Tekoporno
Kestopornohyödyke
Emävirkamies
Emäpilleri
Esikoisanoppi
Kestodemari
Jätkällä päässä pastelli-karpo
Massapaisti
Massakyljys
Massakylki
Mollihousut
Minikiho
Turbosuu
Videosilmät
Videopää
Värisilmät
Demarikiharat
Kurkokaula
Puhallettava vartalo
Marrasmonot
Erikoistuntomerkki: samanlainen

Arvoisat vastaukset minulle.

Hei,
Kirjoittakaa minulle ja meille vaikka jostain teidän Pela Milonasta, me olemme kyllä kiinnostuneita.

4.4.1983

On ollut harmaata koko päivän, lämmintäkin on ollut, satanut vettä ja lumet  häipyneet vauhdilla. Mustarastaan näin aamulla. Kari on jo päiviä sitten nähnyt töyhtöhyypän ja joitakin päiviä sitten peipposen.

Tänään mennään Hellelle.


7.4.1983

SARVIPUSKIAINEN.
"Mää olen sarvipuskiainen", sanoi Iiro ja puski minua.


Mille Viksu nauroi?
Samaan aikaan, kun tasavallassa näkyvästi keskustellaan, käy rinnan toinen keskustelu. Mille Musti nauraa. Leikola, Anhava, Peltonen.
Voi olla, että viimeksi ei naura kukaan.

24.4.1983

On ollut lämmintä jo monta päivää. Taivaanvuohi, kurjet sekä lehtokurppa ovat maisemissa. Eilen käytiin Korkeasaaressa. Aamulla nähtiin Vaskijärvellä viisi joutsenta. Eilen lähtivät jäät. Ensimmäiset valkovuokot kukkivat pihassa.



Tie on melkein poikki ponnisteluista huolimatta.

Tänään Iiro lauloi rapuilla omatekoista laulua: 
"Minun kultani vihainen.
Anja tulee huomenna."

torstai 13. kesäkuuta 2019

Kesäkuu - Syyskuu 1983




9.6.1983

Niin on ehtinyt Anja (Karin äiti) tulla ja mennä. Ei ole ehtinyt eikä paljon huvittanutkaan kirjoitella.

Löin  vesurilla sormeen käkien kukkuessa. Piti hakea tikkejä.

Kanit ja yksi kana on kuollut tänään.

Kari tappoi kaksi kissanpentua.

Luskala (syntymäkotini) myyty, mutta hengissä ollaan.

Kesän alku on ollut epävakainen ja kostean puoleinen.

Iiro kehittyy jättiläisaskelin, touhuaa ja touhuaa kuin väkkärä ja puhua pälättää koko ajan.

On kiltti ja iloinen. Minut kun vielä saisi kestämään.

20.6.1983

Sataa, sataa. Karin alkoi loma. Huomeenna mennään käymään Ruotsissa.

Kana alkoi hautoa eilen.

Iiro katsoi uutista NKP:n puoluekokouksesta ja sanoi: "Miksi nuo sedät ei ole ottaneet poikiaan mukaan."

Iiro kysyi isältään: "Tunnek sää noita tätejä.

Isä: "En."

Iiro: "Et niin, kun sulla ei ole tuntosarvia."

"Elämä on ihanaa", sanoi Iiro ja juoksi sateessa.

Elokuu 1983


13.8.1983

Elokuu jo. Näin kesä aina menee. Ei kerkiä. Ei kerkiä.

Lämmintä on ollut. Eilen alkoivat sateet.

Heinä korjuussa. Kasvimaa kunnossa. Marjat melkein metsästä. Lampaat elossa. Kanat tallessa. Kaikki suht kunnossa.

Eilen tuli kirjastoon nuori mies. Lukutoukan näköinen. Hän palautti pyykkikorillisen kirjoja. Uusi kirjastoapulainen alkoi nauraa: Eihän noi kaikki voi olla meiltä. Mies meni hämilleen, näytti pahanteosta yllätetyltä pikkupojalta. 

Nainen, joka nukkuu pöydän vieressä istuen puoli tuntia kerrallaan, soitti ja sanoi tahtovansa ostaa  vuorikanan ja kukon.

"Antamalla kaiken olla. Pyrkimättä niin kiihkeästi kaikkeen, me saamme kaiken."

Sirkka Turkka, Valaan vatsassa.

"Ja minäkö surisin tekemättä jättämisiäni. Sitä suren, ettei sitä ole enemmän."

Sirkka Turkka/ Heinrich Böll.

"Ei riitä, että on yksin, pitää pystyä osoittamaan se toteen."

Sirkka Turkka, Valaan vatsassa

Kun poliisit löysivät Luskalassa pontikkatehtaan, niin Enqvistin vanha emäntä sanoi: "Olkoot viinat kenen tahtos, mut tratti ja pullot on mun."

Syksyn tulo painaa. Yksinäisyyskin painaa ehkä jotenkin enemmän Iiroa ja se ahdistaa minua.

Tämän tästä hän muistelee toisia ihmisiä. Haluaisi soittaa, kyselee kerhosta ja sen semmoisesta.

Eilen iltapäivällä hän muovaili ja sanoi: "Tämä on teltta. Silloin tulee kaksi poikaa puuliiteristä ja me mennään telttaan ja aletaan juosta päin seiniä eikä isä kiellä."

"Mikset sä anna niiden puiden tuulla", kysyi Iiro, kun kaadoin lampaille puita.

23.8.1983

"Kun ihmiseltä otetaan kaikki, pannaan se polvilleen ja pidetään siinä, ei se nouse taistelemaan.
Se puree hammasta, juo viinaa ja tuntee, että elämä on sen pettänyt."

Jarkko Laine

29.8.1983

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, on tänä vuonna niin paljon pihlajanmarjoja, että ensi talvena hukumme lumeen.

Aamulla luin Iirolle luvun Pentti Saarikosken Ihmisen äänestä. Hän jaksoi kuunnella hyvin. Kesken kaiken kysyin: "Miltä tuntuu?"  "Epätasaiselta", vastasi Iiro.

Lopuksi hän kysyi, kuka kirjan on kirjoittanut ja minä hiukan kerroin Saarikoskesta ja näytin kuvan.

Erityisesti Iiroa kiinnosti Saarikosken sota muurahaisia vastaan. Hän kävi parhaillaan itse samanlaista sotaa meidän rappusilla.

Syyskuu 1983


2.9.1983

Sunnuntaina loppui kaivosta vesi. Nyt sataa, onneksi lampaat eivät tarvitse paljon.

Eilen kävi Lapinleimun Hilja kahvilla ja kanaa hakemassa. Kylän uutiset eivät olleet iloisia.

Huhtala oli hirttänyt itsensä verannalle, että näkyi pihalle asti. Tehtaan vanha lääkäri, joka sairasti syöpää samoin kuin isänsä ja vaimonsa ja joka ei enää voinut syödä, oli ottanut haulikon ja räjäyttänyt päänsä sairaalan ruumishuoneen oven takana. Palokunnan oli pitänyt pestä seinät.

Puuseppä järven rannassa oli kuollut sydänkohtaukseen. Vaimo, joka on Pellosta kotoisin, myy nyt kioskilla. Onneksi hänelle jäi talo ja auto. 

Tytär pääsi ammattikouluun keittäjälinjalle. Koiran hän jätti  viime lomalla Lappiin porokoiraksi.

Hyviin uutisiin kuuluu se, että iso talo kylän keskeltä on myyty kahdelle tekstiilitaiteilijalle. Olisivat vain ottaneet isomman tontin.

Väinölän mamma olisi saanut peltojensa kuorimisesta niin vähän, ettei myynyt.

Laitisen Jouko myy suotaan. Oli itse rakentanut tien ja antaa muiden kaivaa. Miten sen kannattaa.

8.9.1983

Nuoruus nyt kuin talo kadun toisella puolella.
Kaikki ikkunat vielä valaistut.

Sinne se jää. Minä vain koko ajan loittonen, kuljen pois.

10.9.1983

Voihan sen niinkin sanoa, etttä tulin pakoon tänne metsään.

Sain tarpeekseni siitä, että isokenkäiset pelasivat futista minun pollallani. Täällä saa olla rauhassa, surra omaan tahtiin. Täällä ei tarvitse pelätä muuta kuin suuria, sotaa ja semmoista ja mörköjä, mutta niitähän ei ole.

Minä, joka lapsesta asti olen pelännyt polkupyöriä ja puhelimia, kauhistellut puhuvia autoja ja flippereitä, kameroita ja itsepuhuvia vaakoja, huomasin viime yönä, että jääkaapin voi sulattaa eikä se pure.

13.9.1983

Kun menee kirjastoon, pitäisi kirjoittaa sellainen lista kuin kauppaan, mutta minä olen laiska lappujen kirjoittaja. Ehkä se johtuu siitä, että ajattelen, mitä ei muista, sitä ei tarvitse.

Tänään pitäisi muistaa Meri, Mustapää, Parkkinen, Pellinen ja Pylkkänen. Suola ja vessapaperi.

Nyt minä ne muistan.

Mistähän se sitten johtuu, että tavallisimmat usein unohtuvat, kuten tulitikut tai suola.

Ehkä siitä, että perusjuttuja ei useinkaan tarvitse täydentää.

Tai ehkä niiden unohtamisen vain huomaa paremmin, kun niitä ilman ei oikein tule toimeen.

Mutta kyllä se on eri asia kirjojen ja muiden tavaroiden kanssa. Vaikka niin ei pitäisi olla.

"Minä haluan ympärilleni sattumanvaraista, sellaista mitä ei ole siihen harkittu ja ajateltu, vaan mikä on siihen jäänyt, unohtunut pöydälle, ja kun käytetään mitä sattuu olemaan.

Pentti Saarikoski

16.9.1983

Iiro: "Iiro tarraa kaikki paikat tarroilla. Karilla on naukkarit."