(Vuokko Lehmuspuistolle)
Heti kuolemasi jälkeen minä näin sinut pienenä kultaisessa valossa olkihattu päässäsi kyykistyneenä kiviesi ääreen. Olit kaukana.
Unen ja valveen rajamailla ilmestyit sänkyni viereen. Sinulla oli musta pitkä takki, hiukset taakse kammatut. Sinä hymyilit niin kuin aina, kun hymysi ulottui silmiisi asti. Sinä pidit kädestä minulle tuntematonta pientä poikaa.
Minä huusin nimeäsi.
Jälkikuva palaa mieleeni aina kun tahdon.
Mutta vieläkään en tiedä, olitko sinä avaruudessa tavattava olio.
Yhdeksän kuukauden kuluttua tyttäresi synnytti pojan. Hän on. Hän on avaruudessa tavattava olio.
Kolmas oli uni. Sinun ruutupaitasi riippui minun vaatekaappini rekissä. Mieli oli taipunut menetykseen.
Nyt lähetät minulle terveisiä valosta.
Tänään värisi on heleänkirkas oranssi, elinvoiman ja päättäväisyyden väri, auringon symboli.
Annoit minulle rohkeutta ja voimaa, uusia ajatuksia.
Nyt tiedän, olet avaruudessa tavattava olio.
☆ Kaija Olin-Arvola
"Yksi filosofiamme häpeätahra on se ... että ulkopuolellamme olevien olioiden olemassaolo ... täytyy hyväksyä pelkästään uskon varassa, ja että jos jotakuta huvittaa epäillä niiden olemassaoloa, me emme pysty asettamaan hänen epäilyjään vastaan mitään tyydyttävää todistusta."
Immanuel Kant, Puhtaan järjen kritiikki, toisen painoksen esipuhe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti