Kesäkuu - Syyskuu 1983

9.6.1983

Niin on ehtinyt Anja (Karin äiti) tulla ja mennä. Ei ole ehtinyt eikä paljon huvittanutkaan kirjoitella.

Löin  vesurilla sormeen käkien kukkuessa. Piti hakea tikkejä.

Kanit ja yksi kana on kuollut tänään.

Kari tappoi kaksi kissanpentua.

Luskala (syntymäkotini) myyty, mutta hengissä ollaan.

Kesän alku on ollut epävakainen ja kostean puoleinen.

Iiro kehittyy jättiläisaskelin, touhuaa ja touhuaa kuin väkkärä ja puhua pälättää koko ajan.

On kiltti ja iloinen. Minut kun vielä saisi kestämään.

20.6.1983

Sataa, sataa. Karin alkoi loma. Huomeenna mennään käymään Ruotsissa.

Kana alkoi hautoa eilen.

Iiro katsoi uutista NKP:n puoluekokouksesta ja sanoi: "Miksi nuo sedät ei ole ottaneet poikiaan mukaan."

Iiro kysyi isältään: "Tunnek sää noita tätejä.

Isä: "En."

Iiro: "Et niin, kun sulla ei ole tuntosarvia."

"Elämä on ihanaa", sanoi Iiro ja juoksi sateessa.

Elokuu 1983

13.8.1983

Elokuu jo. Näin kesä aina menee. Ei kerkiä. Ei kerkiä.

Lämmintä on ollut. Eilen alkoivat sateet.

Heinä korjuussa. Kasvimaa kunnossa. Marjat melkein metsästä. Lampaat elossa. Kanat tallessa. Kaikki suht kunnossa.

Eilen tuli kirjastoon nuori mies. Lukutoukan näköinen. Hän palautti pyykkikorillisen kirjoja. Uusi kirjastoapulainen alkoi nauraa: Eihän noi kaikki voi olla meiltä. Mies meni hämilleen, näytti pahanteosta yllätetyltä pikkupojalta. 

Nainen, joka nukkuu pöydän vieressä istuen puoli tuntia kerrallaan, soitti ja sanoi tahtovansa ostaa  vuorikanan ja kukon.

"Antamalla kaiken olla. Pyrkimättä niin kiihkeästi kaikkeen, me saamme kaiken."

Sirkka Turkka, Valaan vatsassa.

"Ja minäkö surisin tekemättä jättämisiäni. Sitä suren, ettei sitä ole enemmän."

Sirkka Turkka/ Heinrich Böll.

"Ei riitä, että on yksin, pitää pystyä osoittamaan se toteen."

Sirkka Turkka, Valaan vatsassa

Kun poliisit löysivät Luskalassa pontikkatehtaan, niin Enqvistin vanha emäntä sanoi: "Olkoot viinat kenen tahtos, mut tratti ja pullot on mun."

Syksyn tulo painaa. Yksinäisyyskin painaa ehkä jotenkin enemmän Iiroa ja se ahdistaa minua.

Tämän tästä hän muistelee toisia ihmisiä. Haluaisi soittaa, kyselee kerhosta ja sen semmoisesta.

Eilen iltapäivällä hän muovaili ja sanoi: "Tämä on teltta. Silloin tulee kaksi poikaa puuliiteristä ja me mennään telttaan ja aletaan juosta päin seiniä eikä isä kiellä."

"Mikset sä anna niiden puiden tuulla", kysyi Iiro, kun kaadoin lampaille puita.

23.8.1983

"Kun ihmiseltä otetaan kaikki, pannaan se polvilleen ja pidetään siinä, ei se nouse taistelemaan.

Se puree hammasta, juo viinaa ja tuntee, että elämä on sen pettänyt."

Jarkko Laine

29.8.1983

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, on tänä vuonna niin paljon pihlajanmarjoja, että ensi talvena hukumme lumeen.

Aamulla luin Iirolle luvun Pentti Saarikosken Ihmisen äänestä. Hän jaksoi kuunnella hyvin. Kesken kaiken kysyin: "Miltä tuntuu?"  "Epätasaiselta", vastasi Iiro.

Lopuksi hän kysyi, kuka kirjan on kirjoittanut ja minä hiukan kerroin Saarikoskesta ja näytin kuvan.

Erityisesti Iiroa kiinnosti Saarikosken sota muurahaisia vastaan. Hän kävi parhaillaan itse samanlaista sotaa meidän rappusilla.

Syyskuu 1983

2.9.1983

Sunnuntaina loppui kaivosta vesi. Nyt sataa, onneksi lampaat eivät tarvitse paljon.

Eilen kävi Lapinleimun Hilja kahvilla ja kanaa hakemassa. Kylän uutiset eivät olleet iloisia.

Huhtala oli hirttänyt itsensä verannalle, että näkyi pihalle asti. Tehtaan vanha lääkäri, joka sairasti syöpää samoin kuin isänsä ja vaimonsa ja joka ei enää voinut syödä, oli ottanut haulikon ja räjäyttänyt päänsä sairaalan ruumishuoneen oven takana. Palokunnan oli pitänyt pestä seinät.

Puuseppä järven rannassa oli kuollut sydänkohtaukseen. Vaimo, joka on Pellosta kotoisin, myy nyt kioskilla. Onneksi hänelle jäi talo ja auto. 

Tytär pääsi ammattikouluun keittäjälinjalle. Koiran hän jätti  viime lomalla Lappiin porokoiraksi.

Hyviin uutisiin kuuluu se, että iso talo kylän keskeltä on myyty kahdelle tekstiilitaiteilijalle. Olisivat vain ottaneet isomman tontin.

Väinölän mamma olisi saanut peltojensa kuorimisesta niin vähän, ettei myynyt.

Laitisen Jouko myy suotaan. Oli itse rakentanut tien ja antaa muiden kaivaa. Miten sen kannattaa.

8.9.1983

Nuoruus nyt kuin talo kadun toisella puolella.

Kaikki ikkunat vielä valaistut.

Sinne se jää. Minä vain koko ajan loittonen, kuljen pois.

10.9.1983

Voihan sen niinkin sanoa, etttä tulin pakoon tänne metsään.

Sain tarpeekseni siitä, että isokenkäiset pelasivat futista minun pollallani. Täällä saa olla rauhassa, surra omaan tahtiin. Täällä ei tarvitse pelätä muuta kuin suuria, sotaa ja semmoista ja mörköjä, mutta niitähän ei ole.

Minä, joka lapsesta asti olen pelännyt polkupyöriä ja puhelimia, kauhistellut puhuvia autoja ja flippereitä, kameroita ja itsepuhuvia vaakoja, huomasin viime yönä, että jääkaapin voi sulattaa eikä se pure.

13.9.1983

Kun menee kirjastoon, pitäisi kirjoittaa sellainen lista kuin kauppaan, mutta minä olen laiska lappujen kirjoittaja. Ehkä se johtuu siitä, että ajattelen, mitä ei muista, sitä ei tarvitse.

Tänään pitäisi muistaa Meri, Mustapää, Parkkinen, Pellinen ja Pylkkänen. Suola ja vessapaperi.

Nyt minä ne muistan.

Mistähän se sitten johtuu, että tavallisimmat usein unohtuvat, kuten tulitikut tai suola.

Ehkä siitä, että perusjuttuja ei useinkaan tarvitse täydentää.

Tai ehkä niiden unohtamisen vain huomaa paremmin, kun niitä ilman ei oikein tule toimeen.

Mutta kyllä se on eri asia kirjojen ja muiden tavaroiden kanssa. Vaikka niin ei pitäisi olla.

"Minä haluan ympärilleni sattumanvaraista, sellaista mitä ei ole siihen harkittu ja ajateltu, vaan mikä on siihen jäänyt, unohtunut pöydälle, ja kun käytetään mitä sattuu olemaan.

Pentti Saarikoski

16.9.1983

Iiro: "Iiro tarraa kaikki paikat tarroilla. Karilla on naukkarit."