Peilin läpi takaisin kauheaan, kylmään, mustaan käytävään.
Kärsimys.
Kuolema.
Hän on mennyt. Hän on poissa.
Hän on lähellä kaukana.
Hän näytti nukkuvan eikä hänen poskellaan ollut edes kyyneltä. Sileä poski kuin lapsen. Poissa suru ja tuska, pelko ja ahdistus.
Ehkä hän vain sai tarpeekseen. Ehkä halusi vain pois. Ehkä ei jaksanut eikä tahtonut.
Ehkä liikaa zeniä, ehkä liian vähän. Ehkä hänelle ei ollut mitattu enempää elämää
Kun hän eli, hän oli elämän lapsi. Nyt hän on ikuisesti kokonaan minun, kunnes kuolema meidät yhdistää.
Kun ihmiseltä viedään kaikki, käteen jää vain nälkä. Kun ihmiseltä viedään kaikki, ihmisestä tulee mykkä.
Kun ihmisellä ei ole työtä, tulee hiljaista. Niin hiljaista, että voi kuulla, kuinka pöly laskeutuu ja siihen jää hämähäkin jälki.
☆ Kuva: Iiro Arvola
☆ Runo: Kaija Olin-Arvola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti